Jukka ja Myy kisasivat Keminmaassa keskiviikkona 29.7. ! Agirata meni hyllyksi kolmella kiellolla, mutta hyppyradalta tuli hienosti tulos 5vp. sij.1 :) Kuvat Virpi Säkkinen.
Torstaina sitten Jukka starttasi Papun kanssa Keminmaassa. Eka radalta harmillisesti vitosen virhe puomilta, ei ollut sikatörkee loikka, mutta tuomarin mielestä liian nopee ja lennokas ;) Hyppyradalta sitten pari räjäytti potin, huikee nopee rata ilman virheitä ;) Saatiin jännittää 12 suoritusta ennen tuloksia... Nolla voitto ja SERT-H ----> FI AVA-H Taikahännän Papu <3
Huikee viikko, molemmat meijän omat koirat valioiks viijen päivän sisällä :)
Tälle vuojelle on 4 Taikahäntäläistä valioitunut agilityn saralla, kiitos aktiiviset&rakkaat omistajat <3
perjantai 31. heinäkuuta 2015
maanantai 27. heinäkuuta 2015
Agiliitoo Raahessa ja muitakin kuulumisia !
Kylläpä taasen on aikaa vietähänyt edellisestä päivityksestä...
Rauhallistahan meillä kyllä on ollut!
Juhannus grillailtiin kotosalla ja nautittiin tän kesän ainoista hellepäivistä :)
Kesäkuun loppupuolella kävimme mutkan Jyväskylässä agilityn mm-karsinnoissa. Olimme liikenteessä koko porukalla! Kitin kanssa kisasimme lauantaina kaksi rataa, molemmilta tulokset, mutta ei nollia eikä siten pisteitä. Mukava kokemus kaikkinensa, joten eikun nollien metsästykseen että ens vuonna päästään mukaan geimeihin taasen ;)
Karsintojen jälkeen kävimme Kitin kanssa Timo Liuhdon koulutuksessa Simossa. Hyvä koulutus ja kouluttaja, saatiin hyviä vinkkejä ja tietenkin treenattavaa :)
Pikästä aikaa sitten pääsimme ihan kisoihinkin asti. Eilen kävimme mutkan Raahessa! Jälleen koko jengi mukana ja leirikin pystytettiin :D
Kisat aloitettiin hyppyradalla, jolta mulle ja Kitille upeesti 0-voitto :) Jukalle ja Papulle harmittava hylly, kun yksi hyppy suoritetiin väärin päin. Seuraavalta radalla Papu suoritti puomin hieman liian lennokkaasti ja siitä parille 5vp. Mutta mitä met teimmekään Kitin kanssa ;)
Siis otimme toisen nollavoiton ja bonuksena SERT-A --> FI AVA Taikahännän Lumikki <3
Kolmannella radalla sitten Kiti oli mua noppeempi suorissa putkissa ;) Mutta Jukka ja Papu viilleettivät nollatuloksen sijoittuen kakkoseks :)
Annika ja Hilma kisasivat lauantaina Raahessa! Heille ykkösluokasta upeasti 0-tulos sij.1 :)
Hilman vauhdikkaat kuvat Petra Tiittanen!
Tällä viikolla kisaamaan pääsee Myy ja Papu. Elokuulle on sitten tiiossa Iisalmen näyttely, Oulun ja Tornion agikisat ainakin :)

![]() |
| Kuva Johanna Flinck |

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015
Pikakelaus kesäkuun kuulumisiin ;)
Jukka ja Papu kävivät OKK:n iltakisoissa 1.6.2015. Agiradalta harmittava vitonen ja hyppyradalta se niin tutuksi tullut 0-tulos kakksosijalla :D
Saariselällä vietimme huippuviikonlopun siis pidennetyn sellaisen 4.-7.6. :) Perjantaina kävimme vaeltamassa 16km nuorisotiimin kanssa :) Lauantaina ja sunnuntaina kisasimme. Papulle 2x0-tulos, sijoitukset 2. ja 3. Kitille myös kaksi nollaa ja kaksi palkintosijaa, lisäbonuksena SERT-H <3 Myylle ei tuloksia, jatkamme treenejä ;)
Agilityn SM-kisat pidettiin siis Oulussa. Lauantaina oli joukkuekisat. Minulle Kitin kanssa radalta harmittava hylly. Ritva, Jukka ja Janne hoitovat oman osuutensa hyvin ja joukkueen sijoitus hienosti 7./68.
Sunnuntaina sitten vuorossa yksilökisat. Kisoissa kisasi 5 Taikahäntäläistä <3
Met teimme Kitin kanssa hyppyradalta 0-tuloksen ja sijotus oli 35./241 :) Myös Sanna ja Peikko tekivät nollan ja pääsivät finaaliradalle :) Kitille ja minulle hylätty suoritus finaaliradalta, mutta ihan kivan näköistä menoa se oli kuitenkin ;) Ja tästä sisuuntuneena ilmoitin Kitin sitten MM-karsintoihin Jyväskylään.
Ensi viikonloppuna siis matkaamme Jyväskylään. Jukka ja Papu kirmailee minien nollakoirana :)
Saariselällä vietimme huippuviikonlopun siis pidennetyn sellaisen 4.-7.6. :) Perjantaina kävimme vaeltamassa 16km nuorisotiimin kanssa :) Lauantaina ja sunnuntaina kisasimme. Papulle 2x0-tulos, sijoitukset 2. ja 3. Kitille myös kaksi nollaa ja kaksi palkintosijaa, lisäbonuksena SERT-H <3 Myylle ei tuloksia, jatkamme treenejä ;)
Agilityn SM-kisat pidettiin siis Oulussa. Lauantaina oli joukkuekisat. Minulle Kitin kanssa radalta harmittava hylly. Ritva, Jukka ja Janne hoitovat oman osuutensa hyvin ja joukkueen sijoitus hienosti 7./68.
Sunnuntaina sitten vuorossa yksilökisat. Kisoissa kisasi 5 Taikahäntäläistä <3
![]() |
| Sanna&Peikko, Jukka&Kiti&Papu, Kirsi&Kirill ja Johanna&Kara |
Met teimme Kitin kanssa hyppyradalta 0-tuloksen ja sijotus oli 35./241 :) Myös Sanna ja Peikko tekivät nollan ja pääsivät finaaliradalle :) Kitille ja minulle hylätty suoritus finaaliradalta, mutta ihan kivan näköistä menoa se oli kuitenkin ;) Ja tästä sisuuntuneena ilmoitin Kitin sitten MM-karsintoihin Jyväskylään.
![]() |
| Kuva Johanna Flinck |
| Kuva Sirpa Saari |
| Kuva Sirpa Saari |
![]() |
| Kuva Elina Keto |
| Kuva Sirpa Saari |
perjantai 22. toukokuuta 2015
Agiliito kuulumisia... jälleen....
Kisaaminen jatkui OKK:n kisoissa sunnuntaina 17.5. Jukka starttasi Papun kanssa. Agirata meni harmillisesti hyllyksi loppumetreillä, mutta hyppyradalta hieno nolla sij.2 ;) Kuvat alla Jarmo Risto.
Kisojen jälkeen ajelimme Kirsin tykö, Papu ja Kiti saivat hieronnat :)
Tällä viikolla sitten pikkuMyykin pääsi aloittamaan kisauransa Arctic:n kisoissa keskiviikkona 20.5. Mukavaa menoa parilla oli, keppien aloituksesta tuli yksi 5pv:n virhe, mutta muutoin rata oli puhdas :)
Torstai-iltana jatkui sitten kisat kolmosten osalta. Mie mokasin Kitin molemmat radat, joten meille ei merkintöjä kisakirjaan. Jukka ja Papu jälleen harmillinen hylly agiradalta, mutta upee hypäri nolla... sij.2.... Kyllä voitot ja sertit karttaa tätä paria ;)
Johanna ja Kara ovat saaneet sm-kisoihin osallistumiseen oikeuttavat tulokset kasaan :) Nyt sitten viidellä Taikahännän sheltillä on ko. tulokset kasassa :)
Seuraavaksi Jukka ja Papu kisaa OKK:n iltakisoissa 1.6. ja sitten onkin vuorossa Saariselän viikonloppu, jossa koko kolmikko pääsee kisaamaan!

![]() | |
| Myyn ja Papun yhteinen palkinto :) |
Johanna ja Kara ovat saaneet sm-kisoihin osallistumiseen oikeuttavat tulokset kasaan :) Nyt sitten viidellä Taikahännän sheltillä on ko. tulokset kasassa :)
Seuraavaksi Jukka ja Papu kisaa OKK:n iltakisoissa 1.6. ja sitten onkin vuorossa Saariselän viikonloppu, jossa koko kolmikko pääsee kisaamaan!
torstai 14. toukokuuta 2015
Toukokuun alun kuulumiset :)
Olemme vaihtaneet agilityssä seuraa, treenaamme ja koulutamme nykysin Kemin Koiraharrastajien riveissä ;)
Tässäpä meijän uusi harjoitushalli sisältä ja ulkokenttä :)
Met kävimmä kisaamassa vappuviikonloppuna Seinäjoella. Pitkästä aikaa näimme myös Kitin siskon Karan! Pikkuplikka on niin suloinen ja pikkasen mietittyään niin kasviksetkin toinen muisti :)
Tuloksilla ei kauheesti juhlittu, Kitille ja Papulle molemmille 2 x 0-tulos viidestä startista! Mut mukava kisaviikonloppu kuitenni oli, lämmintä koko ajan reilut +10 astetta ja kesä paljon pitemmällä kuin meillä täällä pohjosessa ;) Hotellin aamiainen on aina pop :D
Meijän kerhon omat kisat oli 9.5. Kisasimme siellä 2 strattia. Ekalta kisaradalta Kitille hylly, vitosen virhe oli alla kun lähdin vähän vejättää Kitiä ja Kiti valitti sitten väärän esteen ;) Papulle ja Jukalle eka radalta vaudikas vitonen ;) Toisen radan tulokset sit alla olevassa kuvassa :P
Samana päivänä Sanna ja Peikko (T. Muumipeikko) ottivat nollavoiton Jyväskylän kisoissa :)
Eilen 13.5. sain mukavan privaviestin fb:n kautta! Johanna ja Kara (T. Tuhkimo) olivat Seinäjoella liidelleet nollavoiton ja saaneet kolmannen SERT-A:n :) Pieni pyörähdys näyttelykehässä ja Karasta leivotaan virallisesti sitten agilityvalio :) Onnea parille <3
Tänään Redi (T. Viimeinen Mohikaani) ja Senja olivat käyneet pyörähtämässä mätsärissä! Tuloksena hienosti pienten aikusiten sinisten 3, sija :)
Kasvattaja kiittää AKTIIVISIA kasvattien omistajia, ilman teitä nää tulokset ei olis mahdollisia <3
Toivomma että loppuvuodesta 2015 / alkuvuodesta 2016 meijän pentulaatikossa tuhisi seuraavat Taikahäntäläiset, jotka etsivät rakastavia ja aktiivisia koteja :)
Ensi viikolla keskiviikkona Myy aloittaa kisauran ARTIC:n kisoissa hyppyradalla ja Kiti&Papu kisaa sitten torstaina :)

maanantai 20. huhtikuuta 2015
Tilannekuvat kisoista 19.4.!
sunnuntai 19. huhtikuuta 2015
Taikahäntäläiset agiliitelivät vkonloppuna :)
Kuvat kertokoon kaiken ;)
![]() |
| Ekan radan tulokset :) |
![]() |
| Ystävien kolmoisvoitto <3 |
![]() |
| Kolmannen radan tulokset, Taikahäntäläisille kaksoisVoitto :) |
![]() |
| Uusi valio, FI AVA-H Taikahännän Prinssi |
![]() |
| Kirsi ja Kirill |
Johanna ja Kara kisasivat eilen lauantaina Maalahdessa, sieltä heille hyppyradalta 0-tulos sij,2. Parille myös 2 muutakin ratavirheetöntä suoritusta, mutta himpun verran mentiin molemmilla radoilla yliajalle.
Annika ja Hilma kisasivat lauantaina Oulussa. Parille 2 x 5vp:n tulos ja yksi 15vp:n tulos!
Meidän kisat jatkuu vappuna Seinäjoella, jossa kisaavat myös Kirsi&Kirill sekä Johanna&Kara :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)